Hyvin pyyhkii muukin kuin Serla!

Onneks ei olla vielä ihan tässä ;)

Kolmas kertahan se on mikä toden sanoo. Oon toitotellut, ettei dieetti oo koskaan tuntunut menevän näin omalla painollaan eteenpäin. Huolimatta siitä, että ruoka on todella askeettista, sitä on suhteellisen vähän ja treenit pitää kuitenkin pystyä pitämään kovina. Niittenkään määrä ei mikään pikkuruinen ole - tällä hetkellä heilun kuin heinämies yhdentoista treenin verran per viikko.

Niistä viisi on ihan perus punttijumppaa ja loput treenit koostuu aerobisesta osuudesta, äkkiseltään helmitaululla summattuna siis kuutena päivänä viikossa ;) Aerobisten tarkoituksena on polttaa rasvaa ja tässä mulla on se vapaus, että tyyli sinällään on vapaa kuhan kinkku vaan tirisee. Kuntopyörällä on ihan jees rallatella, crosstraineri on soipa peli ja perkeleellisen porraskoneen kanssa mulla on vähän semmonen viha-rakkaussuhe. Mutta hiki tullee ja homma toimii!

Kuitenkin mun on nyt tunnustettava jotain, mitä en olis uskonut koskaan sanovani ääneen saatika kirjoittavani mustana valkoiselle: nimittäin oon kai pikkusen pihkassa.

Ehkä vähän ihastunu.

On maailmassa monta, ihmeellistä asiaa.
Ne hämmästyttää, kummastuttaa suurta Jantskua.

Nimittäin juoksemiseen. Semmoseen pururadalla tai kinttupoluilla tehtävään rehelliseen juoksemiseen. Niinku tiijätsä, makkarankuoret jalkaan ja monoa toisen eteen -meininkiin. Niin pro en vielä oo, että juoksushortseja tai shock absorbereita olis tullut hommattua tai hifisteltyä lajin suhteen muutenkaan. Mutta baby steps, baby!

Sillä tähän saakkahan juokseminen on ollu mulle semmonen juttu, että keväisin lumen sulaessa pistävät auringon ensisäteet pällini siihen malliin sekaisin notta minulle tulee halu lähteä juoksemaan. Siis muuallekin kuin alennusmyynteihin tai miesten perään. Kyseinen ilmiö tapahtuu kerran vuodessa ja aina jo ensi metreillä alan katua päähänpistoani! Viime keväinen Facebook-päivitykseni avannee tätä asiaa paremmin:

"Joo. Kerran vuodessa se mielenhäiriö on koettava ja jälleen sain hyvän muistutuksen, miksei yhtään useammin. Nimittäin näin kevään korvilla päätin taas tehdä vuotuisan juoksulenkin, töistä kotiin.

Mielessäni näin itseni liitämässä gasellin kevyesti Kajaanin katuja, ihanan lauhassa talvisäässä <3 Toisin kävi.

Noin kaksikymmentä metriä juostuani meinasin tikahtua hikeen ja vatutukseen. Eiijjuma matkasta tulee piiiitkä. Oishan se pitänyt aavistaa sitä paitsi siinä vaiheessa, kun juoksulenkille varta vasten lataamassani iPodissa ei ollutkaan virtaa ja puolimetrinen tatti pullisteli pipon alta jo ennen kuin lenkkarit oli jalassa. No tulta päin pärkele ja eikun matkaan.

Hihassa oleva punainen kissaheijastin hakkaa leukaan ja lenkkarit lipsuu lumella. Alun ja heijastimen heivaamisen jälkeen pitäs helpottaa, uskottelen. Paskan marjat.

Etenemisvauhti vastaa mummoa lumihangessa ja olo on kuin vinttikoirien kilparadalle eksyneellä norsulla. Not in my comfortzone! Vaikka aerobista on hinkattu menemään läpi vuoden, on tää eri juttu ja puuskutan kun vanha kunnon höyryveturi. Helvetti kun hävettää ja vastaantulijoiden kohdalla yritän pidättää hengitystä ja näyttää sporttisesti siltä, että teen tätä aina ja tää on niin ihanaa ja kevyttä ja huhhei! <3
Pukeutumiskysymys ja senkin tein väärin. Hiki on helvetillinen eikä selkään köytetty reppu ainakaan helpota tilannetta. Nappikuulokkeet alkavat lipsua korvista, varmaan soijjaa pukkaa sieltäkin niiden paikkojen lisäksi, minne ei aurinkokaan paista! Justiinsa joo! Yritän survoa nappeja takaisin raivon ja epätoivon vallassa, samalla juosten sen minkä töppösilläni pääsen. Räkä valuu. Ei oo nenäliinaa. Yritän niistää kuin rekkamiehet mutta sulavan kaaren sijaan klöntti räpsähtää poskelle. Nice. Luovutan nappikuulokkeiden kanssa ja villinä roikkuessaan ne antaa kipakoita iskuja eripuolille kasvoja. Olo on seksikäs.

Jatkan matkaa ja henkeä haukkoessani väärään kurkkuun lentää lumihiutale. Yskin kun keuhkotautinen. Jos juoksu ei mua tapa niin näemmä kuolen sitten tukehtumalla. RIP. Juuri kun mietin ettei tilanne voi enää muuttua huonommaksi, niin varmuuspissistä huolimatta alkaa otsassani pullistella perkeleellinen kupla. Justiinsa joo ja loppumatkamennäänkin sitten jalat ristissä. Maratoonaria musta ei tuu mutta kaikki kunnia lajin harrastajille <3 Hairahduksen vastapainoksi lähden illaksi ärjymään salille joten lenkkarit, nähdään taas vuoden päästä kun aika on kullittanut muistot! Pus!"

Että semmosta!

Tää olikin luontokuvablogi! ;) Otos on juoksulenkin varrelta, nostaa sykettä!
..ainahi sillon ku pelekää niin kovin notta lipeääkö kamera näpeistä vai ei. Koska enhän mä tosiasiallisesti ees juokse.
Kuvaan vaan käpyjä ja lehtiä pusikoissa, postaan illuusion vuoksi someen ja blogiin! Fitness4eva <3

Mutta kuinkas ollakaan ei historia näemmä jatka itsensä toistamista, kun mun ja juoksulenkkareiden jälleennäkeminen tapahtui aiempaa odotetummin. Residenssimme sijaitsee 15 kilometrin päässä kuntosalista (=keskustasta), joten pelkän aerobisen vuoksi ei sitä matkaa viitsi auton ratissa tai Nyssen kyydissä taittaa. Vaihtoehot olikin sitten juoksutohvelit jos liikkua mielii ilman matkoihin tuhrautuvaa kullan kallista aikaa ja kolmeakymmentä kilometriä!

#fitnesselfie

Mutta pakon edessä tai ei, niin oon tainnu oivaltaa juoksun hienouden. Ainakin silloin kun se kulkee hyvin! Musiikin rytmittäessä askelia tuntuu, että sydän laulaa ja jalat jaksaisi vain juosta ja juosta maailman tappiin (tai ainakin kotiin) saakka. Viimeksi lenkillä suorastaan liikutuin, että hitto tässä mä vain juoksen vaikka joskus vihasin sitä. Minä entinen lihava lapsi. Minä juoksen, koska mä voin. Juoksen, koska mulla on kaks tervettä jalkaa (ja kättä haha! :D ). Juoksen, enkä tukehdu. Ah!

Salipirkko ja sen luontaisempi ympäristö

Tästä postauksestani tuli näemmä tällainen oodi ja ylistys juoksemisen hienoudelle, mutta älkää nyt missään nimessä käsittäkö väärin - ihan piinkova saliämmä mä edelleen oon ja juoksentelen sitten siinä sivussa ;) Tarkoituksenani oli alunperin turinoida uudesta tiimistäni, valmennuskuvioista ja kertoa kuulumisia kuntoni etenemisestä sekä siitä, miten paljon niitä kiloja navan ja selkärangan välistä on juoksupolun lisäksi salille tullut jo tähän mennessä karisteltua.. Mutta tyypillisenä naisena juttu alkaa rönsyilemään näemmä, joten kilometrikirjoituksen ehkäisemiseksi jääpähän sitten seuraavaan postaukseen muutakin kuin lämpimikseen jauhamista ;)

Itsensäpaljastellaan tähän loppuun kuitenkin sen verran, että nimi komeilee osallistujalistassa ja semmosia tämmösiä kaikenlaisia ihkun mukavia yhteistyöjuttuja on tälle likalle myöskin kiikarissa iiks! ;) Joten keep calm and train hard, rakkaat protskupallerot ja kuullaan!

Pää puskassa!

<3: Jantsku