Kun kisakausi kananlentoon päättyi

Hiljaiseloa on piisannut ja viisaimmat sherlokkiholmesit ovat varmaan hoksanneet, ettei tää vuosi ollut ihan mun vuoteni kisadebyytin suhteen. Tuntuu melkeinpä irvokkaalta kirjoittaa tätä tekstiä kun viimeisin, noin puoli vuotta sitten kirjoittamani teksti uhkuu pettymyksen sekaista uutta intoa ja uskoa tätä tulevaa syksyä sekä kisakautta kohtaan.

Tiijätte, että oon treenannut jo vuosia ja että mun kaksi vuotta sitten ääneen sanomani haaveen piti kisojen muodossa kulminoitua ensin keväällä, sittemmin nyt syksyllä. Miksei mua sitten lavalla nähty lopulta lainkaan? Mistä syystä kisakausi vaihtui kehityskauteen ja mikä meni pieleen, vielä 6 viikkoa ennen karsintaa?

O hymyilyttänyt van ei ne kyynelkanavatkaa oo kuivumaan päässeet

Kisadieettini syksyä varten aloitettiin 1. kesäkuuta - olin oottanut sitä kuin hepo kesää. Kaikki lähti sujumaan mallikkaasti, aerobinen treeni tuotiin kuvioihin, vaakalukemat alkoivat laskea asiaankuuluvasti. Blogiani en päivittänyt, mutta sen sijaan seuraajani Instagramissa pidin kyllä kärryillä. Facebookiin kirjoittelin miten innokas olo mulla on, kuvamateriaalia pukkasin ahkeraan: hei homma etenee ja töitä sen eteen todellakin tehään! :)

Kova treenimäärä ja vähenevät kalorit kuuluu ilman muuta asiaan, mutta siinä vaiheessa kun kolmas peruspilari uni jätetään yhä pidemmäksi aikaa huomiotta, lähdetään kapuamaan perse edellä puuhun. Eipä aikaakaan kun mä pyllötin ahteri pitkällä menemään petäjän puolivälissä ja kroppa alkoi hannaamaan vastaan. Ei ollut pelkkä helposti ylitettävissä oleva oksankohta se, mutten yhdistänyt tässä vaiheessa asiaa levon puutteeseen. Paino ei tullut alas enää odotetusti mutta päätin, että vaikkei se tipu niin en muuten minäkään ja yrittänyttä ei laiteta.

Etuposeerauksen harjoittelua ja reittä löytyy: kisoihin 2,5 kk

Back pose: kisoihin reilu 2kk

Treeniä..

..treeniä..

..treeniä <3

Paitsi että kyllä laitetaan. Sä varmaan joskus tietokoneella kokeilleena tiijät, että kun nappuloita painellaan liikaa ollaan pian error tilassa. TILT eikä muuten auttaneet Escit tai Cntrl+Alt+Deletet. Tiijättekö mä oon siitä vähän pöhkö, että oon luullut olevani kaikkine suorittamisieni yli-ihminen ja kun tunnit ei riitä otetaan niitä lisää nukkumalla vähemmän. Pimpelipom! Siinä vaiheessa kun unta vuorokaudessa tuli vähemmän kuin päivittäisen treenimääräni summa, tietää jo vähän lyhyemmänkin matematiikan lukeneet ettei yhtälö vaan toimi. Punakynällä merkataan henkselit paperin päälle että väärin meni, hylsy ja hylätty, yritä myöhemmin uudelleen. Muut kuin kisoihin liittyvät huolet ja murheet painoivat hartioita ja mieltä kasaan, vaikuttaen muutoinkin lyhyisiin yöuniin. Siihen päälle orastava stressi oikkuilevan kroppani kuntoon ehtimisestä ja tadaa: paletti oli sekaisin. Mä yritin silti jatkaa, enhän mä oo mikään luovuttaja!

Poseerauskengät <3 ..ei nää tulevaisuudessakaan pölyttymään pääse ;)

Kuntokeskus Balancen kovin saliäijjä. Ainaki omasta mielestä ;)
RRRRÄÄYH!

Porrastreenin jälkeen Kajjjaanin hyppyrimäellä aamutuimaan klo 5.00 <3
Rappuset on muute yhtä lahot kuin mun korvien väli, ellei jopa lahommat :D

Orange is new black!

Fakta homma se oli että kropan stressitaso hivotteli hitokseen korkeella, korkeemmalla mitä itse siinä hetkessä oon ees tajunnut. Koutsilta tuli silloin määräys totaalilevosta loppuviikoksi, keho on väsynyt. Oonpahan joskus maininnut että lepopäivä on mulle pahempi kirosana kuin perkele, mutta ei auttanut ja siirryin pitkin torahampain huilikäskyä noudattamaan. Tästä kiitoksena päätti vartaloni luopua vähän kiloistaan ja vaakalukema notkahti lupaavasti alaspäin. Jess täältä me tullaan vielä!

Laulavan lintukoiran kanssa kalsareissa kotona
No okeiokei, Riko oli alasti!

Hessu, Huuko ja Riko: tän lauman kanssa ei ihan laakereilla pääse lepäämään!

Aamulenkin maisemia ja koirien ulkoilutus mmmmmmaistuu! Bite the dust ;) <3

Tuuletukset tai voitontanssit oli tässä vaiheessa kuitenkin liian aikaisia, sillä hyvä alun jälkeen mun ruho päätti ottaa lepopäivät jonkin sortin signaalina höllätä kunnolla - kurkkukipu vaihtui kuumeflunssaan ja räkäpäätä itketti. Saikkua töistä viikko ja treenitaukoa kriittisellä hetkellä sitäkin kauemmin, no thank you mutta no can do.. Tuntui ihan älyttömän pahalta. Mä olin ollut vastaavassa tilanteessa ihan just aiemminkin vaikka seurausten perimmäiset syyt olivatkin toisistaan poikkeavia. Nyt kukaan ei menehtynyt mutta ihan romuna mä olin silti.

Vastoinkäymisten myötä mun peruspositiivinen mieli vaihtui alakuloon, vetäydyin sosiaalisista tilanteista ja tunsin, että mä oon pettänyt kaikki mua tukeneet ja hengessä mukana eläneet. Hetki sairastumiselle oli pahin mahdollinen, sillä kisakuntoon nähden olin vielä rasvainen ja jokainen viikko sen polttamiseen oli tärkeä. Kaikkihan me tiijetään, ettei se läski lähde lätkimään sohvalla makaamalla jollei sitä vähän persiille potkase. Pehmeys tai naiselliset muodot ei oo bikinifitnesslavoilla in, vaikka naapurin Esko niistä tykkäiskin. Kiree on oltava ja valmennustiimin kanssa mietittiin pitkään, mitä tehdään.

..kuumetta ja nuutunut, itkettynyt akka. Ei tän näin pitänyt mennä!

Limonaadia litratolkulla!

Vaikka mun rakenne lajiin on valmennustahon mukaan hyvä niin päätettiin, että koska hattarana ei keväällä lavalle noustu niin ei nousta nytkään. Edelleen löysä likka kun on vaan löysä likka vaikka voissa tai oliiviölyssä kärventäis. Toki tiedostan kyseessä olevan arvostelulajin eikä omaa menestystä lajissa voi tässä vaiheessa kuin arvailla. Haluan kuitenkin tuntea, että seison lavalla lajinomaisena ilman jossitteluja täsmälleen sellaisessa kunnossa mihin pyrittiin. Koska ainoastaan silloin voin sijoituksesta huolimatta olla tyytyväinen itseeni eikä hopee olis häpee ;)

Jos jotain oon tässä peiliinkin tuijjotelleena oppinut niin sen, että vaikkei uskois niin jopa mun kaltaisellani muutaman aivosolun blondilla on ihan viisas keho. Ellei lepoa hyvällä, niin vissiin sitten kaulimella uhaten ja pahalla.

Huuko Hubble Bubblen rentoutumisretriitti <3 Mallia hänestä!

Sheeelfffiiieee ku kerrankin hapaitten välissä ei oo pinaattia! Tais mennä suoraan kyynärvarteen ;)

Mun kesti silti aika kauan ottaa tää kaulimen isku vastaan. Piti TAAS hyväksyä, etten sais ahtaa mun hartaudella muokattua kinkkua bikineihin syksynkään karkeloissa. Vieläki mä oon vähän mustelmilla ja vasta hiljattain aktivoin taas Instagramin ja aukaisin mun Facebookin uudelleen. Joka ikinen kerta, kun mä sain siellä tai muualla viestin tai kyselyn mun kisoista, musta tuntui että pillahdan itkuun vaikka hyväähän kaikki vaan tarkoitti. Pettymys tärkeässä ja rakkaassa asiassa tuntui vaan niin rankalta. Pahinta on tajuta, että tän toisen epäonnistumisen kohdalla osittain ajoin itseni tähän tilaan kuormittamalla liikaa ja nukkumalla ihan liian vähän. Ei kolmesta viiteen tuntia katkonaista unta riitä edes ihmiselle, joka ei kilpaurheile.

Jos onnettomuudesta voi puhua niin onni tässä on se, että itse treenihän on mulle edelleen Se Juttu mitä mä oikeestivilpittömästi rakastan. Kyllä mä puuhastelisin rautalimppujen ääressä ilman kisatavoitettakin. Leipoisin varteeni lisää lihasta ja tuulettaisin korvieni väliä Balancelta hankitulla endorfiinihumalalla. Kippis!

Palautusjuoma ämmän tiellä pittää

En nimittäin oo vielä tähän päivään mennessä keksinyt mitään yhtä kivaa, mitä vois näin housut jalassa tehdä joten hommat ei suinkaan tyssähdä! Juuri tää nimenomainen elämäntapa antaa mulle niin paljon. Totuus on se että matkasta kisalavoille tässä on naatittava tai pissit ittees nilkkaan. Pakkopulla on melkein yhtä paha kuin kanelipulla, jatkuvalla puputtamisella ei oo kun huonot seuraamukset ;) Tykkään tästä punttimimmin elämästä, vaikka välillä polku tavoitteisiin onkin kivinen ja soranen ja silmilleen saa tiun verran mätiä kananmunia että litsläts!

Munat silmien lisäksi joskus myös pannulla - Happy Meal

Prinsessakynästä sekä muffinsitussista loppui muste, joten tilalle tikkari! Sisältää 0 kcl!
Tällä merkkaan mun treenipainot salivihkooni <3

Summa summarum homma jatkuu tällä hetkellä kehityskauden muodossa siten kuin ennen dieettiä. Paitsi että astetta kovempana tietty ;) Ruokaa on nyt menussani sen verran, että salilla saa ihan huikeeta tuntumaa ja treenin aiheuttama lihasarkuus juhlii muskuloissa vielä päivienkin päästä <3 Hitto miten siistiä! Sali on pinttynyt muhun kuin mustikkatahra valkoiseen kesämekkoon ja hiki jumppatrikoisiin, kirsikkani kakun päällä tuun minäkin kisojen muodossa vielä nappaamaan. Siinä hetkessä se tulee olemaan makeampi kuin mikään sokeripommi tai Sacherkakku tuplasuklaalla ja kermavaahdolla ;)

Team Trifinity ja hommat jatkuu!

Seuraava siirto on se, että valmennuksen kanssa katsotaan kuinka kroppa ja mieli toipuu tämän epäonnisen vuoden koitoksista. Kilpailulisenssin tuun lunastamaan ensi vuodelle ja sitä silmällä pitäen aletaan viilaamaan uutta kisa-ajankohtaa tapetille. Luulen kuitenkin, että seuraavan kisoihin valmistautumisen tuun puurtamaan kaikessa hiljaisuudessa. Oon ollut innoissani Kainuun Sanomien musta tekemästä jutusta, sponsoreista, ihanien ihmisten kannustuksesta SoMessa ja salilla. Kiitoksista, kehuista ja kritiikistäkin, joista jälkimmäistä oon saanut lähinnä itseltäni :D

Kuitenkin kääntöpuolena sille, miten ihanalta kaikki tsempit ovat tuntuneet, on sitä pahemmalta tuntunut myös tää vastoinkäyminen. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Keep smiling.. and training! ;)

Näihin mietteisiin, kuviin ja tunnelmiin. Pusuja syysiltoihinne, ihanat!
<3:lla Jantsku