Piirustukset uusiksi

Mulla on unelma.

Ja tähtäin päivämäärälle 19. huhtikuuta.

Se ois mun päiväni, mun vuosien mittaisen haaveen multihuipentuma. Se ois se hetki, jolloin ne lukuisat askelkyykyt sekä loputtomat toistot jalkaprässissä ynnättäis yhteen ja summa esiteltäis bikineihin paketoituna leveän hymyn kera Sportyfeel Fitness Classicissa, Helsingin Kulttuuritalon lavalla. Siihen sunnuntaihin kiteytyis kaikki. Viimeiset kahdeksan kuukautta olen tehnyt valmennuksen alaisuudessa töitä katse tiukasti tuossa huhtikuisessa päivässä. Treenannut ja syönyt tavoitellen unelmafysiikkaani, nauttinut matkastani kohti asetettua ensimmäistä pysäkkiä fitnessin parissa.

"Ihan muutama" kilometri on tullut näillä juostua ja askelkäveltyä, aerobista hinkutettua ;)

..ja aamucardion aikaan olo on ollut aina enemmän tai vähemmän kukkuu ja töttöröö! ;)

Aina kaikki ei mene kuitenkaan kuin Strömsössä.

Kaksi viikkoa sairaslomaa ja kyllähän siinä alkoi selväksi käymään, että aikataulut tulee heittämään karvaista häränpylleröä. Rasvattomaksi ja sinällään lavakelpoiseen kuntoon minut saataisiin, mutta lopputulos olisi ollut stressistä riutunut kroppa eikä ihanteellinen bikinifysiikka, jolla voisi menestyä. Syitä tai seurauksia loman tarpeelle en ala sen isommin ruotimaan, sillä yksityisyyden raja on vedettävä johonkin ja mun mielestäni se on tähän. Lähimmäiseni tietävät ja se saa riittää. Vastoin kärkkäimpien kukkahattutätien oletuksia ei fitness mun terveyttäni oo pilannut, aiheuttajat löytyy kyllä ihan muualta :)

Taistelutahtoni ei oo hiipunut vaikka osumaa on nyt otettu ja kypärä onkin kallellaan. Tiijättekö, mä oon aika kilpailuhenkinen akka enkä siksi nouse kisalavalle vain koska "kaikki uskottavat salipirkot tekee fitnessbuumin huumassa niin". Mä rakastan mun lajiani ja haluan nousta lavalle itsevarmalla asenteella - tavoitteena ei ole mikään muu kuin mitalisijat. Mun mielestäni kisaamaan ihan turha mennä pelkästään "kokemuksen vuoksi", jos kunto ei realistisesti riitä pystin pokkaamiseen ja fysiikka on yhtä löysä kuin maksullisen naisen moraali. Tuskin sä treenaat hiihtokisoihinkaan kuukausia tai vuosia vain mennäksesi ladulle maisemia eväskori kourassa katselemaan. Kyllä sulla urheilijana pitäs olla tavoitteet korkeammalla, halu menestyä. Mulla ainakin on ;)

Mä oon miettinyt pääni puhki.

Tähän ikään mennessä sitä on tullut kasvatettua sen verran isot jättiläispallit, että ameriikkalaistutkimuksissa oltais varmaan sieltä mittapuun suurimmasta päästä. Mulla (edelleen kuitenkin vielä näin naisena) on siksi myös sen verran munaa nöyrtyä silloin, kun tilanne niin vaatii. Kisadebyytti siirretään syksyyn Nordic Fitness Expoon. Valehtelisin silti päin sun suloista pläsiä jos väittäisin, etten olisi itkenyt asian takia monet illat, päivät ja lippalakin suojissa jopa salitreenit. Tää on mulle tärkeä juttu ja kyllä, positiivisuus on ollut koetuksella sillä tunnen epäonnistuneeni vaikka tosiasiallisestihan unelmani ainoastaan siirtyy eteenpäin.

Parin viikon takaa:
kesäkunto vaan ei kisakunto

Se siirtyy lokakuuhun ja siihen hetkeen, kun lähden karsintojen kautta taistelemaan Suomen Mestaruudesta bikini fitneksessä. Oonhan mä pyöritellyt asiaa mielessäni ja pallotellut ajatuksissani siihen malliin, jotta meno pääkopan sisällä on vastannut Williamsin Serenan tennismatsia Wimbledonin viheriöillä. Feng Shuit pällissä ihan vinksallaan! Välillä on otettu takkiin ja likkaa ajatuksineen viety kuusnolla. Välillä on sujunut vähän paremmin kun järki on sanonut tämän olevan viisaampaa näin.


Tätä viimeistä postausta ei ole tarkoitus veisata kuin itkuvirttä mutta ette arvaa, miten mä oon syyttänyt maailmankaikkeutta ja tähtien asentoa. Mä oon pettynyt, kironnut mutta kertaakaan en oo katunut jo tehtyä työtä. Lajissa ei olla koskaan valmiita ja jokainen salitreeni on kuitenkin vienyt mua koko ajan eteenpäin. Syksyllä puen mun upeat kisabikinit päälleni ja nousen estradille kovampana kimulina. Yritän pitää vastoinkäymisistä huolimatta positiivisen asenteen ja ajatella, että mulla on tässä nyt puoli vuotta aikaa muokata kroppaani enemmän haluttuun suuntaan. Hioa hiiltä timantiksi, persettä pyöreemmäksi ja saada selkeämpää x-mallia vartalooni. Kehittää itseäni ja tulla paremmaksi.

Niin mä meenkin! Mun kroppa on kuin muovailuvahaa, jonka muotoilemiseen
tarvittavat työkalut löydän salilta :)

Mä en voisi olla kiitollisempi mun valmennustiimistä ja tiimin tytöistä, meidän Trifinity-perheestä johon saan kuulua <3 Me ollaan aika huikea yhteisö toinen toistemme tukena korkokengillä seisoen. Mun valmentajat on tsempanneet aina mielettömästi ja uskoneet muhun myös niinä hetkinä, kun itselläni on ollut vaikeampaa.

Team Trifinity it is! <3

Mut dudet ja duderellat kuulkaas, mehän nähään hei ja moikataan! :) Mun mieli on nyt kaikkinensa enemmän tai vähemmän kuin Linnanmäen vuoristorata ja siksi tämä blogikin vaipuu määräämättömäksi ajaksi horrokseen. Ootte olleet ihan huikeita enkä ikinä olis uskonut, miten paljon lukijoita tämänkin akan lätinät tulee saamaan <3 Ehkä puhallan blogini sieraimiin vielä elämän henkäyksen jossain vaiheessa, mutta niin paljon kuin olen tästä kirjoittamisesta nauttinutkin niin uskon, ettei mulla ehkä ole sulle juuri nyt niin paljon annettavaa jotta myös sinun kiinnostus pysyis yllä. Haluun, että sulla on yhtä kivaa mun tekstien parissa mitä mulla on niitä kirjoittaessa <3 ..tai videoidessa ;)

Randomkuva, joka ei oikeestaan mitenkään liity mihinkään :D
Otoksessa allekirjoittanut ja 1/3 laumasta - mä siis tuossa vasemmalla ;)

Minä nakkaan nyt treenikassin olalle, laitan salikengät jalkaan ja tallustan jatkamaan mun unelmani metsästämistä huikeisiin puitteisiin Kuntokeskus Balancelle <3 Jahtaa ja saavuta säkin omia haaveitasi sillä sitä varten ne on <3 ..ennemmin tai myöhemmin ;)

Pusuterveisin,

Puntti Pirkko