Se ei oo harrastus vaan elämäntapa

Minä en syntynyt jumppatrikoot jalassa ja hikipanta pään ympärillä, oikeastaan ennemminkin Launtaipussillinen karkkia kourassa. Liikunta tai terveelliset elämäntavat eivät ole kuuluneet elämääni aina, salipöksyt tulivat kuvioihin myöhemmin. Siksi haluankin kertoa sinulle historiikin matkastani tähän hetkeen - otahan hyvä asento ja istu mukavasti sillä tarina on nälkävuottakin pidempi:

Olin ala-asteen liikuntatunnilla se pullukka lapsi, joka valittiin jos ei viimeisenä niin viimeisten joukossa joukkueeseen. Uimatunneilla "vatsani oli usein kipeä" koska häpesin ulkonäköäni ja pakollisissa koulun hiihtokilpailuissa olin lähes poikkeuksetta jumbosijalla. Joukkuelajit saivat kylmiä väreitä aikaan vielä yläasteella ja lukiossakin - kääntyiväthän katseet tappiollisissa peleissä aina niihin vähän vähemmän lahjakkaisiin. Minuunkin. En pitänyt liikunnasta, koska en ollut siinä hyvä - sählymailaa paremmin kädessäni pysyi siveltimet ja kuvaamataidosta numero olikin lähes poikkeuksetta pyöreä kymppi.

Taideharrastuksen lisäksi vietin lapsuuteni ja nuoruusaikani heppatalleilla, noin kymmenen vuoden ajan. Ratsastustunnilla kävin kerran viikossa ja se oli liikuntamuoto jota rakastin. Ulkonäköäni sen sijaan en ollenkaan. Hävetti, kun nuortevaateliikkeen standardikokoiset housut eivät mahtuneet jalkaan ja kotiin sai lähteä itku silmässä.

Ammattikorkeakoulussa opiskellessani tapahtui ensimmäinen merkittävä käänne, kun luokkakaverini Marika kertoi aloittaneensa jumppatunnit. Hänen uusi elämäntapansa ja muuttunut ulkonäkö innosti myös minut vetämään jumppatrikoot jalkaan ja sai lähtemään mukaan jumppapirkkojen mekkaan - naisten kuntokeskukseen :) Liikunnasta alkoi tulla osa elämääni, ja pikkuhiljaa uskaltauduin myös bodypump-tunneilta ja spinningistä kuntokeskuksen salille. Ohessa harrastin sreetdancea, jazzia ja yhden lukukauden myös showtanssia. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin viettäväni aikaa pelkästään painojen parissa - rakkaus rautaan oli syttynyt ja pikkuhiljaa muut lajit jäivät.

Jantsku spinning-tunnilla ;)

Kävin kuntosalilla paljon mutta ruokailut olivat retuperällä. En ymmärtänyt oikeanlaisen ravinnon merkitystä kehityksen tukena - silloisilla eväillä muutosta ulkonäössä tapahtui vain tiettyyn pisteeseen saakka. Ei minulla ollut varsinaista treeniohjelmaakaan. Proteiinin saantini oli olematonta, sillä epäsäännöllisen säännöllisesti ruokailevana kasvissyöjänä ei lihaksen tärkeintä rakennusainetta tullut saatua lihakunnan tuotteista edes vahingossa. Karkkia ja muita herkkuja kului edelleen aivan liian paljon!
Noin kolme vuotta sitten osallistuin erääseen nettivalmennukseen, jonka myötä ruokavalion merkitys kehityksen tukena alkoi pikkuhiljaa hahmottua myös minulle. Aloin punnita ruokani elintarvikevaa'alla. Monen mielestä kyse oli pakkomielteestä, itse näin silloin ja näen edelleen ruoan punnitsemisella varmistavani riittävän ja tasapainoisen ravinnonsaannin. Kuntosalilla käyminen muuttui tavoitteelliseksi treenaamiseksi. Nettivalmennuksen myötä tulleet muutokset omassa vartalossani saivat minut janoamaan kehitystä koko ajan enemmän, imin tietoa alan lehdistä ja internetin ihmeellisestä maailmasta. Halusin muokata vartaloani, saada lisää voimaa, lisää lihasta! Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin katsoa itseäni peilistä hyväksyvästi, 25-vuotiaana.

The place to be!

Pari vuotta sitten alkoholi jäi pikkuhiljaa kokonaan pois kuvioista. Ei se minulle ole koskaan ollut ongelma, mutta yhä useammin huomasin mieluummin tarttuvani siideritölkin sijaan palautusjuomapulloon - hauskahan mä oon ilman viinaakin ja syntymähumalassa all day long! ;) Jossain vaiheessa aloin kyllästyä myös treeniympäristööni, joka monipuolisuudestaan huolimatta oli lähtökohdiltaan se stereotyyppinen akkojen kuntosali: naiset veivasivat reidenloitontajalaitteissa vaihtamassa kuulumisia selaten vuoroin Kodinkuvalehteä ja vuoroin MeNaisia ;) Siinä tuli sivukorvalla kuultua miten Mallalle oli asennettu tekonivel ja miten naapurin Pertin kaima oli rollaattorilla kaahatessaan nyrjäyttänyt vasemman jalan pikkuvarpaansa ;) Ymmärrettävästi kuntosalilla käyminen on jollekin sosiaalinen tapahtuma, mutta itselleni se ei sitä ole vaan pyrin suuntaamaan täyden keskittymisen treeniin sarjatauoillakin.

Joka tapauksessa viitisen vuotta riitti ja lisäinspiraation toivossa halusin vaihtaa salia. Se oli kevät 2013 kun Kuntokeskus Balancen avoimien ovien päivään osallistuessani tiesin, että tämä on nyt menoa ja rakkautta ensi mulkaisulla ;) Siellä oli magnesiumin pölyä ja isoja ukkoja nostamssa karjuen rautaa. Oli timmiä mimmiä ja toki ihan sunnuntaitreenareitakin lähes vauvasta vaariin, ulkonäköön katsomatta :) Ensihetkestä asti minut otettiin hyvin vastaan eikä aikaakaan, kun kyseisestä paikasta tuli kuin toinen olohuoneeni. Sitä se on edelleen ;) <3

Kuntosalin vaihdon yhteydessä myös kipinä kisaamisesta alkoi itämään päässäni. Treenasin kovaa ja rakastin sitä, kymmenen viikon ajan kiristelin kuntoani pieneen pakettiin. Alla olevassa kuvassa olen kesällä 2013, jolloin saavutin ikuisen tavoitepainoni ja alitinkin sen. Olin ottanut sisäisestä lihavasta lapsestani niskaotteen!

Kesä 2013 - bikinikunnossa!

Rasvakerroksen alta kuitekin paljastui loppujen lopuksi aika lihakseton tyttö, joten oli selvää että pihviä runkoon pitää takoa lisää.

Pikkukesähaba vuonna 2013

Viimeistään tässä vaiheessa tajusin eläväni ja hengittäväni lajia, joka oli ensin vain harrastus. Nyt siitä oli tullut elämäntapa.

Palkkasin ensimmäisen pöösönäl rainerini Hennan (Team Henna Salomäki). Takaraivossa jyskytti ajatus kisaamisesta ja mielessä pallottelin lajivalintaa bikni fitnessin ja bodyn välillä. Laji kuin laji, mutta Hennan käsky oli että nyt aletaan syömään. Ei ne muskulit kalorivajeella kasva! Alkuun oli kova paikka aloittaa elopainon kerryttäminen, vaikkakin se tehtiin maltillisesti ja puhtaalla ruoalla. Kun oli koko elämänsä tuijottanut vaakaa pienempien lukemien toivossa, oli siitä ensin vaikeampaa päästä eroon kuin tiikerin raidoistaan tai Jantskun aikoinaan ylipainokiloistaan! ;)

Hennan myötä kuvioihin tuli ensimmäistä kertaa myös viisijakoinen kuntosaliohjelma. Kroppa alkoi ottamaan treeniä vastaan hyvin ja kehitystä tapahtui - pihviä karttui luiden ympärille suhteellisen nopeasti. Mikä motivaatio ja huikee fiilis! :) Olin tyytyväinen! Toki oli myös niitä vähän vähemmän huikeita hetkiä, jolloin hanuri tuntui kasvaneen vähintäänkin Texasin kokoiseksi seitsemän leivän uuniksi - ei silloin riemusta kiljuttu kun housut alkoivat kiristää ja napit sinkoilivat sepaluksesta! ;D Se oli kuitenkin pelin henki.

Omaksi lajikseni valikoitui bikini fitness, sillä lajikuvaus ja vartalon estetiikka miellyttävät loppujen lopuksi omaa silmääni revitympää body-fysiikkaa enemmän. Kesällä 2014 hain sitten Sara Backin ja hänen sisarustensa Camilla ja Robert Backin luotsaamaan kisatiimiin Team Trifinityyn. Ja tulin valituksi noin viidenkymmenen hakijan joukosta! Liikutuin ja itkin, en ehkä olisi voinut olla onnellisempi! <3 Äiti varmaan muistaa sen puhelun ;) Ammattilaiset näkivät minussa potentiaalia ja se tuntui ihan mielettömältä!

Sara, Robert ja Camilla <3

Valmentajieni taustasta voisin mainita Saran sijoittuneen tänä vuonna ensimmäisissä ammattilaiskilpailuissaan IFBB Nordic Pro Championship -ammattilaiskilpailuissa kolmanneksi. Vastassa olivat maailman kirkkaimmat bikini fitness -tähdet! Camilla saavutti IFBB:n bikini fitnessin maailmanmestaruuspronssia Kanadan Montrealissa viime viikonloppuna eikä Robertinkaan kisamenestys omassa lajissaan classic bodybuildingissa ole ollut huonompi.

Niin ja jos et tiennyt, niin IFBB (International Federation of Bodybuilding and Fitness) on siis yksi maailman suurimmista urheilujärjestöistä ja siihen kuuluu tällä hetkellä 188 jäsenmaata. Valo ry:n hallitus hyväksyi syyskuussa 2014 pidetyssä kokouksessaan myös IFBB Finland ry:n uudeksi valtakunnalliseksi jäsenjärjestökseen, joten tänä vuonna fitnessurheilu on myös saanut ihan virallisenkin statuksen urheiluna. Huikeeta! Itse tulen myös kisaamaan tämän kyseisen järjestön alaisuudessa.

..no mutta se siitä lätinästä ja loppu onkin historiaa: tällä hetkellä treenaan siis kevään 2015 Fitness Classiciin. Kisadieetti alkaa näillä näkymin muutaman viikon kuluessa enkä malta odottaa, että millainen paketti tästä akasta saadaan kevääksi kuorittua! Uskon kovan treenin kuitenkin tuottaneen tulosta ja lihasmassan lisääntyneen. Kroppa on ainakin saanut muotoa ja olen tyytyväinen, mitä olen periksiantamattomalla asenteella ja kovalla työllä yksilönä rakentanut.

Tämä oli siis pitkääkin pidempi tarinani pullamössöstä punttimuijjaksi - töitä tehdään sata lasissa ja rakkaus lajiin kukoistaa <3 Tsemppiä siis mulle ja onnea sullekin, jos jaksoit tänne saakka lukea ilman että nukahdit! ;)

Peace and love,
Jantsku